Paikallisia otoksia. Ilmakuvia vangitsevaan katseluun. Lempikohteesi editoituna tilanäkymänä myytäväksi. Vaikuttavin palveluvalikoima. Kuvien parhaimmisto nuorelta yrittäjältä Haukiputaalta.
Toimin Jokakuvan yrittäjänä ja valmistuin mediapalvelujen toteuttajaksi. Aloitin Jokakuva-yritystoiminnan 15-vuotiaana. Olen erikoistunut asuntokuvaukseen ja investoinut omaan tuotantokalustoon, johon kuuluu ammattitason kamera, objektiiveja, drone sekä alan uusimmat ohjelmistot.
Ennen oman yrityksen perustamista elokuussa 2021, toimin Haukiputaan Kalusteen kuvaajana. Tässä roolissa vastasin yrityksen tuotekuvista ja kanavista. Toteutin myös yrityksen Halloween-mediakampanjan. Lanseerasimme kymmeniä mainoksia, jotka vastasivat ajankohtaisiin markkinatrendeihin ja paransivat yrityksen näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.
Samaan aikaan aloitin asuntojen pääkuvaajana JonnaLKV-yrityksessä. Vastasin myyntikohteiden päivittäisestä valokuvauksesta, parantaen niiden houkuttelevuutta markkinoilla. Suoritin drone lentoluvan, ja kuvasin useita kiinteistöjä ilmasta. Tarjosin myös tukea välittäjille.
Lisäksi toimin kaksi vuotta jäsenenä Oulun Seudun Leader-yhdistyksen nuoriso hallituksessa, joka tukee paikallisia projekteja. Viimeisimpänä tehtävänä osallistuin ohjaamaan 11 000 euron arvosta tukia nuorten ideoille ja hankkeille.
Olen verkostoitunut Haukiputaan yrittäjien kanssa sekä laajentanut yhteyksiäni Oulun yrittäjiin. Lisäksi osallistuin ammattikoulumme opiskelijoiden yrittäjäyhteisöön.
Opiskelin Haukiputaan peruskoulussa yrittäjästipendiaattina.
Enemmän tapoja varata: Soita numeroon 040 223 0316.
Maanantai-sunnuntai aina klo 9-19.
Copyright © Jokakuva. Kaikki oikeudet pidätetään.